Tuoreimmat päivitykset

10/2016 - Lisätty kolme uutta neulakinnaspistoa (pyöräyttäen ja muut -välilehtiin)

6/2016 - Lisätty linkki Hanna Martikaisen graduun (Neulakinnastekniikasta / Lehtiartikkeleita, graduja ja muita)

Neulakinnas

Näiltä sivuilta löydät ohjeita ja videoita neulakintaan eri työvaiheisiin.

"Viime vuosina neulakintaiden valmistus on tullut käsityön harrastajien keskuudessa 'muotiin'"


- Toini-Inkeri Kaukonen,
56 vuotta sitten (1960)

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:225552 kpl

Neulakintaan kaavat

 kintaan_kaava_naisten_pienikuva.jpg
Neulakintaisiin on vaikea antaa silmukka- ja kerroskohtaisia ohjeita, koska valmiin kintaan kokoon vaikuttaa paitsi valittu lanka, myös pujottelutapa ja oma 'käsiala'. Mielestäni helpointa onkin joko verrata tekeillä olevaa kinnasta vanhaan kintaaseen tai piirroskaavaan.

Naisten kintaiden kaavaan on piirretty myös käden kuva, jonka avulla voi hahmottaa, minkä kokoisen omasta kintaasta suunnilleen voisi tehdä. Voit piirtää itsellesi oman kaavan tai käyttää valmiita. Aseta keskeneräinen kinnas ääriviivakaavan päälle ja vertaa kokoa aina silloin tällöin työn aikana. Jos teet kintaat itsellesi, helpointa on tietenkin sovittaa kintaita suoraan omaan käteen.

Huomaa, että jos haluat huovuttaa valmiit kintaat, kaavoihin täytyy lisätä noin +1 cm joka reunaan.


Kaavat naisten kintaisiin (pdf). Kolme eri kokoa. Pienikätiselle naiselle saattaa sopivan kokoinen olla myös lasten kintaiden suurin koko.

Kaavat lasten kintaisiin (pdf). Kolme eri kokoa: Noin 4-vuotias, noin 8-vuotias ja noin 11-vuotias.

Kaavat miesten kintaisiin (pdf). Neljä eri kokoa: "tavalllinen" ja suurikokoinen, ja lisäksi kaksi lyhyempisormisille. Joillakin miehillä sormet ovat lyhyemmät kuin minulla, mutta käsi on kuitenkin naisen kättä leveämpi.

kintaan_kaava_lasten_pienikuva.jpg kintaan_kaava_miesten_pienikuva.jpg

Kaaavat saattavat näyttää valtavan leveiltä ja pitkiltä, mutta jonnekin se "ylimääräinen" vain katoaa, eivätkä valmiit kintaat kädessä tunnu lainkaan liian suurilta.

Käden levein kohta on peukalon juuressa, joten voit myös mitata leveimmän kohdan ja varmistaa, että kaavan leveys riittää. Useimmat neulakinnaspistot eivät jousta leveyssuunnassa, ja kintaat saattavat vähitellen kutistua käytössä.